Ravintola Fat Lizardissa voi maistella EntoCuben Samu-sirkkoja

Tämä blogipostaus julkaistaan yhteistyössä Ravintola Fat Lizardin kanssa. Alkuperäisen postauksen on julkaissut Matti Hälvä.

 Kuva: Ravintola Fat Lizard

Kuva: Ravintola Fat Lizard

 

Viime vuoden syyskuussa, Suomi salli sirkkojen ja muiden hyönteisten pääsyn elintarvikemarkkinoille. Suomalaisille hyönteiset ovat varsin vieras raaka-aine, sillä tähän mennessä ötököitä ei ole ruokapöydässä nähty, muutamia kärpäsiä lukuun ottamatta.

Sirkat ja muut hyönteiset herättävät suomalaisissa kuitenkin paljon mielenkiintoa ja esimerkiksi Turun Yliopiston Luonnonvarakeskuksen tekemän kyselyn mukaan, jopa 70 prosenttia suomalaisista on kiinnostuneita hyönteisruoasta.

Myös ravintola-alalla hyönteiset herättävät mielenkiintoa ja muutamat suomalaiset ravintolat ovat ottaneet sirkkoja ja muita hyönteisiä ruokalistoilleen.

Yksi näistä ravintoloista on espoolainen Ravintola Fat Lizard. Ravintolan ruokalistalta löytyi sirkkoja heti ravintolan avajaisista lähtien. Idea lähti alkuun Suomen kenties tunnetuimmalta hyönteiskokilta, Topi Kaireniukselta, joka on myös yksi ravintolan kumppanin, pienpanimo Fat Lizardin pääjehuista.

Fat Lizardille oli selkeä valita, että tarjoiltavat sirkat tulevat suoraan kotikulmilta.

”Espoossa sijaitsevalta EntoCubelta saadaan luotettavaa ja laadukasta sirkkaa. EntoCuben Samu kotisirkka lajikkeen valita oli siis erittäin helppo. Kyseessä on todellakin lähiruoka ja maistuva sellainen.”

Tällä hetkellä Ravintola Fat Lizardin ruokalistalta löytyy friteerattuja sirkkoja, sirkkanäkkileipää sekä cajun-maustettuja sirkkoja. Asiakkaat voivat halutessaan tilata sirkkoja myös pizzan täytteeksi.

 Kuva: Ravintola Fat Lizard

Kuva: Ravintola Fat Lizard

”Sirkat ja muut hyönteiset ovat eittämättä todella mielenkiintoinen raaka-aine, ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka monipuolisesti niitä voidaan käyttää tulevaisuudessa.”

Lähes varmaa on kuitenkin se, että hyönteisravinto on tullut jäädäkseen. Seuraavien vuosien aikana tullaan mitä todennäköisimmin näkemään sirkkoja sekä muita hyönteisiä yhä useamman ravintolan ruokalistoilla sekä kauppojen hyllyillä.

Toivottavasti myös EntoCuben ja Ravintola Fat Lizardin typpisiä paikallisdiilejä saadaan enemmän tehtyä.

EntoCube